Kotisivukoulu
Pidäthän huolen siitä, että yrityksesi tiedot ovat ajan tasallaMaanantai 30.3.2020 - Janne Haluamme muistuttaa sinua, että erityisesti tällaisina poikkeusaikoina on tärkeää, että yrityksesi yhteystiedot ja aukioloajat ovat ajan tasalla. Näin asiakkaat tietävät milloin ja mistä he voivat ostaa yrityksesi tuotteita ja palveluita. Ravintolat, baarit, teatterit ja monet muut toimijat ovat joutuneet sulkemaan oviaan. Asiakkaat viettävät paljon aikaa kotona ja siitä johtuen aikaa kulutetaan televisiota ja Netflixia katsoen, pelaamalla ja etenkin nettiä selataan ahkerasti. Epidemia ei ole kuitenkaan vaikuttanut siihen, etteivät ihmiset tarvitsisi ja kaipaisi tiettyjä palveluita ja tuotteita. Kannustamme sinua panostamaan kotisivujesi ajantasaisuuteen ja tarkistamaan vähintäänkin yrityksesi perustiedot, jotta asiakkaasi saavat tarvittavat tiedot toiminnastasi. Vinkkejä kotisivujen kehittämiseen
Jos olet kiinnostunut verkkokaupan perustamisesta, katso myös tämä etumme. Saat Paytrailin maksupalvelun verkkokauppaan kahdeksi kuukaudeksi ilman kuukausimaksua. |
Avainsanat: yhteystiedot, yritystiedot |
Miksi jokaisella yrityksellä tulee olla kotisivut?Torstai 7.2.2019 - Eveliina Nykyään jokaisella yrityksellä pitäisi olla hyvät ja toimivat verkkosivut toimialasta huolimatta. Listasimme viisi hyvää syytä, miksi. 1. Kotisivut ovat hyvä asiakaspalvelukanavaKotisivut ovat erinomainen asiakaspalvelukanava. Voit tarjota tietoa yrityksestäsi sekä sen tuotteista ja palveluista, vastata asiakkaiden kysymyksiin, saada tarjouspyyntöjä tai myydä tuotteitasi suoraan sivuilta. 2. Kotisivut ovat löydettävyyden kivijalkaTänä päivänä asiakkaat etsivät tuotteita ja palveluita ensisijaisesti netistä. Kotisivut mahdollistavat yrityksesi löytymisen netistä, kun tuotteitasi tai itse yritystäsi haetaan. Ilman toimivia kotisivuja on todennäköistä, että kaupat menevät sivu suun. 3. Kotisivut tuovat uskottavuuttaKotisivut ovat entistä useammin ensimmäinen kontakti potentiaalisen asiakkaan ja yrityksesi välillä. Ammattimaisesti toteutetut kotisivut tuovat pienelle yritykselle lisää uskottavuutta. 4. Kotisivut ovat aina aukiKotisivuillasi voit palvella asiakkaita vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Asiakkaasi voivat etsiä tietoa tuotteistasi ja ottaa yhteyttä silloinkin, kun yrityksesi ovet ovat lukossa, eikä kukaan vastaa puhelimeen. 5. Kotisivut mahdollistavat edullisemman markkinoinninToimivat kotisivut tekevät yrityksesi markkinoinnista helpompaa ja edullisempaa. Esimerkiksi hakukone- ja Facebook-mainonta ovat esimerkiksi lehti-ilmoitteluun verrattuna erittäin kustannustehokkaita tapoja hankkia lisää asiakkaita ja myyntiä. |
Miten saat enemmän yhteydenottoja kotisivuiltasi?Perjantai 28.9.2018 - Eveliina Yhteydenottojen saaminen verkosta vaatii sen, että muutamat perusasiat ovat kohdallaan. Seuraavassa esittelemme muutaman vinkin, joiden avulla saadaan puhelin pirisemään, viestilaatikko pullistelemaan tai ajanvarauskalenteri näyttämään täysiä sarakkeita tulevien päivien kohdalla. Varmista, että yhteydenotto on tehty sivustolla selkeäksi ja helpoksiTärkein peruspilari yhteydenottojen saamiselle on, että yhteydenotto on verkkosivuvierailijalle helppoa ja vaivatonta.
Sen lisäksi, että yhteydenottotavat ovat selkeästi esillä ja löydettävissä, tulee sivustolla selkeästi neuvoa, mitä vierailijan tulisi tehdä, jos hän haluaa ottaa yhteyttä. Sivustolla tulee siis olla näkyvillä myös selkeät kehotteet, esimerkiksi ”Soita ja kysy lisää”, ”Täytä tarjouspyyntölomakkeemme” tai ”Varaa aika verkossa”. Näin asiakkaalle ei jää epäselväksi, miten hänen kannattaisi toimia, jos hän haluaa olla yhteydessä yritykseesi. Suorat kehotteet myös tutkitusti toimivat parhaiten ja houkuttelevat klikkaamaan. Tarjoa relevanttia tietoa ja ohjaa kohti yhteydenottoaVaikka sivustolta löytyisikin kehotteet yhteydenottoon ja tarvittavat yhteystiedot, tulee sivuston myös vakuuttaa ottamaan yhtyettä. Sivustolta täytyy siis löytyä asiakkaan etsimä tieto, jonka perusteella sivustokävijä haluaa ottaa yhteyttä. Esimerkiksi tarjoamasi tuotteet tai palvelut, niiden hinnat sekä työnäytteet ja aiempien asiakkaiden kommentit ovat kiinnostavaa tietoa, jotka ohjaavat asiakasta kohti yhteydenottoa. Varmista, että tietosi näkyvät myös muualla kuin kotisivuillasiJoskus asiakkaan ei tarvitse päästä edes kotisivuillesi asti, vaan hän voi tarvita vain yrityksesi puhelinnumeron. Tällöin on hyvä säästää asiakkaalta vaiva ja tarjota numerosi näkyville muun muassa Google My Business -tilillä tai Google Ads -mainoksessa. Kun asiakas kirjoittaa Googlen hakukenttään yrityksesi nimen tai sopivan hakusanan, yrityksesi tiedot näkyvät hakusivun oikeassa laidassa Google My Business -tilin näyttöikkunassa ja/tai sivun yläosassa näkyvän mainoksen yhteydessä. Jos asiakas on tehnyt haun mobiililaitteella, pystyy hän soittamaan yritykseesi suoraan vain puhelinnumeroasi klikkaamalla. Yrityksen yhteystiedot kannattaa pitää ajan tasalla myös muissa hakupalveluissa, joissa asiakkaat etsivät yrityksiä. Tuo sivustollesi lisää liikennettä hakusanamainonnallaJos sivustosi ei vielä tuota tarpeeksi yhteydenottoja potentiaalisilta asiakkailta, kannattaa sinun mainostaa tuotettasi tai palveluasi laajemmalle yleisölle. Google-hakusanamainonta on kustannustehokas tapa tavoittaa sellaisia potentiaalisia asiakkaita, jotka jo valmiiksi etsivät tarjoamaasi tuotetta tai palvelua. Jos yrityksesi tarjoaa esimerkiksi kattoremontteja Jyväskylässä, yrityksellesi olisi varmasti hyödyllistä, jos sen mainos näkyisi silloin Googlessa, kun joku kirjoittaa hakukenttään ”kattoremontti Jyväskylä”. Kun haun tehnyt henkilö näkee mainoksen, klikkaa sitä ja päätyy verkkosivustollesi ja näkee tarvittavan informaation ja kehoituksen ottaa yhteyttä, on yhteydenotto jo hyvin lähellä. Huolehdi, että kaikkiin yhteydenottoihin vastataanJos yritykselle on yhtäkkiä käynyt niin hyvin, että puhelin pirisee ja viestilaatikko pullistelee, on vaarana, että kaikkiin yhteydenottoihin ei ehditä vastaamaan. Nykypäivän somemaailmassa ja vanhanajan puskaradiossa sana kuitenkin kiirii nopeasti, ja yrityksen maine voi kärsiä, jos asiakkaat kokevat, että heidän yhteydenottoihinsa ei vastata – tai vastaukseen menee liian kauan. Tämän takia on hyvä varautua siihen, että kun sivustoa on parannettu tai yritykselle on aloitettu hakusanamainonta, yhteydenottoja, tarjouspyyntöjä tai suoria ajanvarauksia myös tulee enemmän. Asiakkaille ei kannata myydä ei-oota, vaan tulevaan tilanteeseen on hyvä hieroa toimintastrategiat valmiiksi hyvissä ajoin ennakkoon. |
Avainsanat: yhteydenotto, kotisivut, adwords |
Ilmaisia kuvapankkeja ja miten valita kuvat kotisivuilleTorstai 30.8.2018 - Eveliina Laadukas kuvamaailma on tärkeä osa kotisivujesi edustavuutta. Ota talteen vinkkimme ilmaisista kuvapankeista sekä siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon kuvapankkikuvia käytettäessä. Verkkosivujesi välittämä tunnelma kertoo vierailijalle vahvaa tarinaa. Tuon tarinan tulisi olla harkittu ja kuvastaa mahdollisimman aidosti yritystäsi tai järjestöäsi – ja verkkosivujesi sekä muun verkkomateriaalisi kuvitus on tässä tärkeässä roolissa. Parhaiten välität yrityksesi tunnelmaa aidoilla ja laadukkailla, ammattilaisen ottamilla kuvilla yrityksesi todellisesta toimintaympäristöstä. Aina nuo kuvat eivät kuitenkaan riitä eheän kokonaisuuden ja halutun tunnelman luomiseksi, ja silloin kannattaa turvautua kuvapankkien laajoihin valikoimiin. Vinkit kuvien valintaanKuvapankkien anti kattaa otoksia laidasta laitaan ja runsaudenpula voi sokaista kokemattoman kuvienetsijän. Siksi annamme muutamia hyviä neuvoja siitä, mitä tulee ottaa huomioon kuvapankkikuvia yrityksen kotisivuille valitessa, ja lopuksi vinkkaamme myös ilmaisia kuvapankkeja, joista kuvien metsästys on hyvä aloittaa.
Ilmaisia kuvapankkeja käyttöösiKuvapankkeja on netti pullollaan, ja niitä löytää Googlesta vaivattomasti. Vertailu kannattaa, jotta löydät omalle yrityksellesi sopivimmat kuvalähteet. Yleensä kuvapankki vaatii vähintään kirjautumisen, usein myös maksun per käytetty kuva tai esimerkiksi kuukausittaisen korvauksen kuvapankin vapaasta käytöstä. Harkitse omaa tarvettasi ennen sitoutumista tiettyyn kuvapankkiin. Lopuksi vinkkaamme sinulle muutamia ilmaisia kuvapankkeja, joista on hyvä lähteä liikkeelle.
|
Avainsanat: kuvat, kuvapankki, kotisivut |
Näin tuotat hyvää sisältöä kotisivuillesi - 8 vinkkiä kirjoittajalleTiistai 21.8.2018 klo 8.57 - Eveliina Kaipaavatko kotisivusisällöt päivitystä tai kokonaan uutta tekstisisältöä? Siispä sormenpäät näppäimistölle ja kirjoittamaan! Kiinnostavan, oikeakielisen ja hakukoneita miellyttävän verkkotekstin tuottaminen ei ole aivan simppeliä, mutta siinä voi kehittyä paremmaksi pienellä harjoittelulla. 1. Määrittele kotisivujesi tavoiteMieti, mikä on kotisivujesi ensisijainen tavoite? Haluatko lisätä tuotteiden tai palveluiden myyntiä, kasvattaa sähköpostilistaa tai jakaa tietoa yrityksen tai järjestön toiminnasta? Sivustolle on ensiarvoisen tärkeää määritellä selkeä tavoite, sillä se ohjaa sinua kirjoittaessasi. Tavoite kiikarissasi sinun on helpompi tuottaa tekstiä, joka saattaa lukijan loogisesti eteenpäin haluttuun toimenpiteeseen saakka. 2. Tiedä, kenelle kirjoitatKetkä ovat kohderyhmääsi? Millainen on tyypillinen asiakkaasi? Puhuttele juuri häntä! Kun kirjoitat, pidä hänet mielessäsi. Haluaisiko hän, että puhut hänelle kuin oppilaalle, vaiko ystävälle tai naapurille? Useimmat lukijat arvostavat ystävällistä ja kehottavaa sävyä tiukkojen käskyjen tai persoonattomien informaatiotulvien sijaan. 3. Vältä vaikeaa ammattisanastoaKäytä sanastoa, jonka lukijat ymmärtävät. Vaikka liiketoimintasi ja siihen liittyvät ammattitermit ovat sinulle tuttuja kuin taskunpohjasi, asiakkaasi ei todennäköisesti tunne niitä – siksi juuri hän haluaa ostaa asiantuntijuuden ja palvelun sinulta. Pystyt todistamaan ammattitaitosi muullakin tavalla kuin käyttämällä ammattislangia, joka pahimmassa tapauksessa karkottaa hämmentyneen lukijan kilpailijasi sivuille. 4. Ole selkeä ja ytimekäsLukijoilla on verkossa todella lyhyt keskittymiskyky: useimmat surffailijat lukevat enintään kolmanneksen verkkosivun tekstisisällöistä. Kirjoita selkeitä ja napakoita lauseita sekä lyhyitä kappaleita. Kerro tärkein aina ensin ja täydentävät yksityiskohdat myöhemmin. Varsinkin mobiilissa pitkät virkkeet ja kilometrien pituiset kappaleet uuvuttavat lukijan. Sivuston rakenteen on oltava selkeä, ja jokaisen sivun tulee keskittyä yhteen asiaan. Ohjaa ja linkitä sivulta aina yhteydenottoon – jos asiakas haluaa ottaa sinuun yhteyttä, yhteydenottolomakkeen tai soittopainikkeen täytyy olla yhden klikkauksen päässä! Pidä yhteystietosi esillä jokaisella sivulla myös sivun alapalkissa. 5. Otsikoi napakasti ja muotoile kohtuudellaTiivistä tekstisisältösi olennaisimmat asiat pääotsikkoon ja väliotsikoihin, jotta lukijan on helppo luoda käsitys sivun sisällöstä yhdellä silmäyksellä. Elävöitä tekstiä ja korosta tärkeitä asioita listauksilla, numeroinneilla, lihavoinneilla ja kursivoinneilla. Tekstin muotoilun määrän suhteen kannattaa kuitenkin olla tarkkana, liiallinen muotoilu voi tehdä tekstistä sekavan oloisen. 6. Päivitä sisältöjä säännöllisestiOvatko kotisivut saavuttamassa reliikkiasemaa, ja säilyneet täysin muuttumattomina jo useamman vuoden ajan? Tuntuuko, että sivuille ei ole mitään päivitettävää, sillä mikään ei ole muuttunut? Kaikista toimintaasi liittyvistä muutoksista ja uudistuksista kannattaa tiedottaa kotisivuilla mahdollisimman nopeasti – jos asiakkaasi etsivät tietoa sivuiltasi sitä löytämättä, todennäköistä on, että lukija poistuu sivuilta jälkiä jättämättä. Myös muita yritykseesi tai järjestöösi liittyviä uutisia ja kuulumisia on hyvä päivittää sivuille. Niille kannattaa omistaa kokonaan oma sivunsa, jonka voi nimetä vaikkapa blogiksi tai uutissivuksi. Myös hakukoneet arvostavat uutta ja päivitettyä sisältöä. 7. Huolehdi hakukoneystävällisyydestäKoska viimeksi etsit kotisivuasi hakukoneista? Tekstisisältö vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka sivustosi sijoittuu hakukoneiden tuloksissa. Jos kirjoitat hakukoneeseen hakutermiksi tärkeimmän palvelusi ja toimialueesi, löydätkö kotisivujasi ensimmäiseltä, tai edes toiselta sivulta? Määrittele jokaiselle sivulle yksi tavoitetta vastaava avainsana, jonka ympärille kirjoitat sivun tekstisisällön. Avainsana tuodaan esille ainakin pääotsikossa, mahdollisesti väliotsikossa ja muutaman kerran tekstissä, tekstin pituudesta riippuen. Hyvä avainsana on esimerkiksi juuri sen palvelun nimi, jonka sivulla esittelet. Useimmiten avainsanan kylkeen kannattaa liittää paikkakunnan nimi, jolla toimit, kuten ”Kasvohoito Kempele”. 8. Ole oma itsesiAitous kannattaa aina, myös verkossa. Ole rehellinen: älä vähättele tai liioittele, tai esitä muuta, kuin mitä edustat. Erotu olemalla rohkeasti oma itsesi – persoonallisuus jää aina mieleen. Kerro esimerkiksi yrityksestäsi tai järjestöstäsi kertovalla sivulla tiivistetysti, kuinka kaikki alkoi – ihmisiä kiinnostavat tarinat. Muista yhdistää oma persoonallinen otteesi edellä esiteltyihin vinkkeihin ja pidä punainen lanka käsissäsi koko matkan ajan – näin et voi mennä harhaan, ja matka taittuu oikeaan suuntaan. |
Avainsanat: kotisivut, sisältö, blogi, artikkelit |
Miten hyödynnät yrityksesi kotisivut ja Facebook-sivut parhaiten?Keskiviikko 8.8.2018 - Eveliina Yrityksen tai järjestön kotisivut ovat kaiken digitaalisen markkinoinnin lähtökohta, jota sosiaalinen media, esimerkiksi Facebook, tukee. Kuinka nämä kaksi erilaista kanavaa saadaan toimimaan synergiassa ja tuomaan yrityksellesi maksimaalisen hyödyn? 1. Kotisivujen ja Facebookin roolitKotisivujen tarkoituksena on esitellä yritystä tai järjestöä mahdollisimman kattavasti. Kotisivuilla voitkin helposti kertoa koko toiminnastasi sekä herättää potentiaalisten asiakkaiden mielenkiinnon ja luottamuksen yritystäsi ja asiantuntijuuttasi kohtaan. Hyvät kotisivut ovat informatiiviset, selkeät ja mobiiliystävälliset ja yhteydenotto on tehty vierailijalle helpoksi joko soittonapilla tai yhteydenottolomakkeella. Kotisivut ovat yrityksesi digitaalisen markkinoinnin peruskivi. Facebook-sivukin esittelee yrityksen toimintaa, mutta tiivistetymmin ja jatkuvasti päivittyen. Facebookissa yritys tavoittelee vuoropuhelua asiakkaiden kanssa, ja se on nopea, moderni ja usein myös henkilökohtaisemmalta tuntuva kanava tutustua yritykseen. Lyhyiden, iskevien julkaisuiden on tarkoitus herättää potentiaalisten asiakkaiden huomio ja samalla edistää yrityksesi tunnettuutta ja brändimielikuvaa. Usein asiakasta ohjataan kotisivuille lukemaan julkaisun aiheesta tarkemmin. Facebookin merkittävin ominaisuus yritykselle on sen huomattavan tehokkaat mainostusmahdollisuudet. 2. Perusasiat kuntoon: linkitys on kaiken A ja OYritykselläsi on siis kotisivut ja Facebook-tili. Olethan kuitenkin muistanut huomioida linkitykset, eli kotisivuiltasi johtaa linkki Facebook-sivuillesi ja vastaavasti Facebook-sivusi tiedoista löytyy linkki yrityksesi kotisivuille? Parhaimmassa tapauksessa kotisivujesi etusivulle on upotettu Facebook-uutissyöte, joka näyttää Facebook-sivusi julkaisut reaaliajassa pienessä ikkunassa. Näin kotisivuiltasi pääsee heti silmäilemään myös Facebook-sivusi sisältöä ja klikkaamaan itsensä sinne helposti. Vastaavasti, kun asiakas haluaisi lukea enemmän palveluistasi ja tutkia tarkemmin yritystäsi, on Facebook-sivuilta löydyttävä linkki kotisivuille, jonka kautta asiakas voi klikata lukemaan lisää. 3. Päivitä kotisivuja ja tiedota muutoksista FacebookissaKotisivujen perustiedot pysyvät usein melko pitkäänkin samana. Aika ajoin kotisivuja kannattaa kuitenkin päivittää, esimerkiksi palveluihin voi lisätä tietoja tai tarkentaa jo olemassa olevia kuvauksia. Näin hakukoneetkin huomaavat, että sivustosi on aktiivinen ja päivittyvä. Mikäli kuitenkin otat valikoimiisi kokonaan uuden tuotteen tai palvelun, yhteystietosi muuttuvat tai aukioloajoissa on poikkeuksia, kannattaa näistä tiedottaa ehdottomasti myös Facebookissa. Näin maksimoit tiedotuksellisen hyödyn ja saat uudelle tiedolle mahdollisimman hyvän peiton, kun myös Facebook-seuraajasi lukevat asiasta ja klikkaavat lukemaan asiasta lisää kotisivuillesi. 4. Mainosta tuotteita ja palveluita tehokkaastiFacebook-mainonta, jonka avulla tuot yrityksesi tehokkaasti ihmisten tietoon ja saat heidät kävijöiksi paitsi Facebook-sivuille, myös kotisivuillesi. Mainoksilla voit kannustaa ihmisiä käymään sivustollasi, ostamaan tuotteita tai osallistumaan kilpailuihin tai tempauksiin – kaikkea sitä, mitä ennen tehtiin lehti-ilmoittelulla. Facebook on erittäin kehittynyt mainosalusta, jossa mainoksia voidaan kohdentaa varsin tarkasti halutulle kohderyhmälle. Voit seurata mainoskampanjan toimimista reaaliajassa ja säätää kampanjan budjettia tulosten mukaan. Mainostaminen on siis kustannustehokasta ja läpinäkyvää, ja pystyt maksimoimaan niin Facebook-sivujesi kuin kotisivujesikin hyödyn. 5. Pidä keskusteluyhteys avoinna chatillä ja MessengerilläAsiakaspalvelun rooli netissä on korostunut. Perinteisten soittamisen ja sähköpostin rinnalle on kirinyt sähköinen, parhaimmassa tapauksessa reaaliaikainen asiakaspalvelu, kuten Facebookin Messenger-ominaisuus. Facebookissa voi hyödyntää myös yrityssivun postilaatikkoa, johon asiakkaat voivat lähettää kysymyksiä suoraan. 6. Yhdessä parempiin tuloksiinYksinkertaisilla kikoilla pystyt rakentamaan sekä kotisivuistasi että Facebook-sivuistasi toisiaan tukevan kokonaisuuden, jossa kumpikin sivusto parhaimmassa tapauksessa ruokkii toistaan kävijäliikenteellä ja sitä kautta myynnillä. Muista kuitenkin, että kummallakin sivulla tulee olla relevanttia ja mielenkiintoista sisältöä, jonka lisäksi ihmiset odottavat kotisivujesi toimivan moitteettomasti kaikilla päätelaitteilla ja Facebook-sivujesi päivittyvän säännöllisesti ja aktiivisesti. |
Avainsanat: Facebook, sosiaalinen media, some, markkinointi |
Instagramin käyttö kotisivuillasiTiistai 27.2.2018 - Heikki Tirkkonen Instagram, kuten myös Facebook, ovat tärkeitä some-kanavia. Tästä kirjoituksesta löydät ohjeet miten voit upottaa Instagram-syötteen kotisivuillesi. |
Avainsanat: sosiaalinen media, instagram |
Viisi vinkkiä kotisivujen tekstityyleihinTorstai 1.10.2015 - Tiina Rönnberg Sopivalla tekstityylillä varmistat, että kotisivujesi sisältö on paitsi luettavaa, myös näyttää hyvältä. Muutamia yksinkertaisia sääntöjä noudattamalla varmistat kotisivujesi hyvän luettavuuden ja harmonisen yleisilmeen. Lue vinkit tästä kirjoituksesta. |
Avainsanat: ulkoasu, tekstityylit, kirjaisintyylit, fontit |
Näin luot omat väripalettisiTorstai 17.9.2015 - Tiina Rönnberg Saat kotisivuillesi harmonisen värimaailman luomalla oman väripaletin, jota käytät johdonmukaisesti sivuillasi. Yleensä jo yksi tai kaksi väriä, ja niiden eri sävyt, voi riittää. Kotisivuja ei siis tarvitse hukuttaa väritulvaan ja käyttää kaikkia sateenkaaren värejä. Lue tästä kirjoituksesta vinkit oman väripaletin luomiseen. |
Avainsanat: ulkoasu, värit, väripaletti |
Viisi vinkkiä värien käyttöön kotisivuillaTorstai 3.9.2015 - Tiina Rönnberg Toimivat värivalinnat parantavat kotisivujen luettavuutta ja tekevät sivuilla käynnistä miellyttävän. Väärin valitut värit taas saattavat toimia aivan päinvastoin ja saada kävijän poistumaan sivuilta. Kotisivujen suunnittelussa värillä on siis väliä. Värejä voidaan käyttää herättämään huomiota, luomaan tunnelmaa tai aktivoimaan kotisivuilla kävijä tekemään jotain. Tässä kirjoituksessa muutama vinkki kotisivujen värivalinnoissa auttamaan. |
Avainsanat: ulkoasu, värimaailma, värit, vinkit |
Näin kotisivusi päivittyvät kuin itsestäänPerjantai 12.6.2015 - Tiina Rönnberg Kotisivukoneen avulla voit päivittää kotisivujasi mistä vain, vaikka mökkilaiturilta tai rannalta aurinkovarjon alta, kunhan käytössäsi on tietokone ja internet-yhteys. Jos haluat kuitenkin unohtaa kotisivut hetkeksi, on monista Kotisivukoneen ominaisuuksista löytyvä ajastustoiminto näppärä apuri. Ajastustoimintojen avulla saat sivut päivittymään säännöllisesti vaikka itse kirmailisitkin jo lomalaitumilla. |
Avainsanat: ajastustoiminto, uutiset, verkkokauppa, blogi, kyselyt ja lomakkeet, pikakyselyt, ravintolaominaisuus |
Hanki kävijöitä kotisivuillesi Pinterestin avullaPerjantai 29.5.2015 - Tiina Rönnberg Pinterest on virtuaalinen muistitaulu tai leikekirja, jonne käyttäjät keräilevät erilaisia visuaalisia kirjanmerkkejä ja ryhmittelevät niitä eri aihealueisiin omien kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Lue tästä kirjoituksesta mitä annettavaa Pinterestillä voisi olla yrityksesi markkinointiin. |
Avainsanat: sosiaalinen media, pinterest, markkinointi |
Kuvien lisääminen päävalikkoonKeskiviikko 15.4.2015 - Tiina Rönnberg Tiesitkö, että tekstin lisäksi kotisivujen päävalikkoon voi lisätä myös kuvia? Päävalikossa olevia kuvia voivat olla esimerkiksi sosiaalisen median ikonit, joista linkitetään vaikkapa Facebook tai Pinterest-sivulle. |
Avainsanat: vinkit, päävalikko, sosiaalinen media |
Tuo Facebook-sivusi esille kotisivuillesiKeskiviikko 8.4.2015 - Tiina Rönnberg ja Taina Hult Facebook-sivun saat tuotua esille kotisivuillesi Facebookin Page Plugin -liitännäisen avulla. Ohjaamalla kotisivuilla kävijöitä Facebook-sivuillesi hankit lisää tykkääjiä ja halutessasi saat liitännäisen avulla kotisivuillasi näkymään myös Facebook-sivujesi julkaisuja, joka on loistava tapa pitää ihmiset ajan tasalla tapahtumistasi. |
Avainsanat: sosiaalinen media, facebook, yhteisöliitännäinen |
Haluatko paikkakuntasi parhaiden yritysten ja palveluiden joukkoon?Torstai 12.3.2015 - Tiina Rönnberg Osuma.fi on verkossa ja mobiilissa toimiva palvelu, jonka tarkoituksena on auttaa ihmisiä valitsemaan omaan tarpeeseensa paras palvelu ja myös löytämään uusia tuttavuuksia omien kotikulmiensa palveluista. |
Avainsanat: vinkit, paikallisuus, löydettävyys |
Tarkista linkkisi Facebookin DebuggerillaTiistai 3.3.2015 - Tiina Rönnberg ja Taina Hult Facebookin Debugger-työkalulla voit tarkistaa ennen linkin jakamista miltä julkaisu tulee Facebookissa jaettuna näyttämään. |
Avainsanat: sosiaalinen media, facebook, otsikko, title, lyhyt kuvaus, meta description |
Kotisivukone juhlii 9-vuotissyntymäpäiväänsäMaanantai 2.3.2015 - Tiina Rönnberg Kotisivukone.fi -palvelu näki ensimmäistä kertaa päivänvalon maaliskuun 6. päivä vuonna 2006. Kotisivukone.fi -sivusto oli luonnollisesti toteutettu Kotisivukoneella, kuten se on toteutettu kaikki nämä vuodet. Näin haluamme näyttää asiakkaillemme, että luotamme omaan tuotteeseemme ja on meidänkin edun mukaista, että palvelu toimii ja sitä kehitetään. |
Lisää toimintakutsupainike Facebook-sivullesiMaanantai 23.2.2015 - Tiina Rönnberg
|
Avainsanat: sosiaalinen media, facebook, toimintakehoite, call to action |
Lisää kartta kotisivuillesiPerjantai 12.12.2014 - Tiina Rönnberg Kartan lisääminen kotisivuille onnistuu helposti Googlen tarjoamalla maksuttomalla karttapalvelulla. Lisää vain haluamasi osoite, ja palvelu sijoittaa sen kartalle. Kotisivuilla oleva kartta auttaa asiakkaitasi tai tapahtumaan osallistujia löytämään oikeaan osoitteeseen. Kotisivujesi kävijät voivat helposti suurentaa tai pienentää karttaa sekä hakea ajo-ohjeet merkitsemääsi osoitteeseen. |
Avainsanat: kartta, karttapalvelu, vinkit, google |
Lisätuloa kotisivuista TradeTrackerin kauttaTorstai 14.8.2014 - Tiina Rönnberg Kumppanuusmarkkinoinnin eli affiliatemarkkinoinnin kautta voit liittyä helposti mainosverkostoon, jonka avulla voit saada lisätuloja kotisivuistasi. Kumppanuusmarkkinoinnissa mainostava yritys palkitsee kumppaneita, jotka ovat julkaisseet kotisivuillaan mainostajan mainoksia ja joiden kautta mainostaja on saanut omille sivuilleen kävijöitä, rekisteröityneitä käyttäjiä tai tilauksia. Tavalliset, esimerkiksi yksityishenkilöiden tai yhdistysten, kotisivutkin voivat liittyä kumppanuusverkostoon ja saada mainostuloja esimerkiksi TradeTracker -palvelun kautta. |
Avainsanat: bannerit, mainosbannerit, verkkomarkkinointi |