Kotisivukone.fi -palvelu näki ensimmäistä kertaa päivänvalon maaliskuun 6. päivä vuonna 2006. Kotisivukone.fi -sivusto oli luonnollisesti toteutettu Kotisivukoneella, kuten se on toteutettu kaikki nämä vuodet. Näin haluamme näyttää asiakkaillemme, että luotamme omaan tuotteeseemme ja on meidänkin edun mukaista, että palvelu toimii ja sitä kehitetään.
Kotisivukone.fi -palvelu näki ensimmäistä kertaa päivänvalon maaliskuun 6. päivä vuonna 2006.
Kotisivukone.fi -sivusto oli luonnollisesti toteutettu Kotisivukoneella, kuten se on toteutettu kaikki nämä vuodet. Näin haluamme näyttää asiakkaillemme, että luotamme omaan tuotteeseemme ja on meidänkin edun mukaista, että palvelu toimii ja sitä kehitetään.
Tämän näköisellä sivustolla Kotisivukone lähti liikkeelle vuonna 2006.
Kotisivukone lähti hyvin lentoon ja heti vuoden 2006 lopulla Kotisivukone voitti Mindtrek Multimedia -kilpailun yhteydessä järjestettävään World Summit Award Suomen osakilpailun ja sai oikeuden osallistua kansainväliseen Europrix-kilpailuun, jonka Kotisivukone-palvelua tarjonneen Ideakone Oy:n kansainvälinen Moogo-palvelu voittikin vuonna 2009.
World Summit Awardin tuomaristo arvosti Kotisivukoneen mahdollistamaa mutkatonta tapaa saada yritys internettiin. Tuomaristo perusteli valintaansa seuraavasti: ”Kotisivukone helpottaa suuresti pk-yrittäjän mahdollisuuksia tuottaa mutkattomasti oman liiketoiminnan laajentavaa viestintää netissä. Se generoi tietoyhteiskunnan palveluita nopeasti tietoverkkoon ja tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden paremmin löytää sähköisiä palveluita verkosta ja lisää siten palveluliiketoimintaa. Kotisivukone täyttää digitaalitalouden liiketoiminnan vaatimukset: multimedialla luodaan palvelulle lisäarvoa, netin kautta palvelu on tarjolla ajasta ja paikasta riippumatta.”
Niin alkoi Kotisivukoneen tarina ja sillä tiellä olemme vielä edelleenkin, yhdeksän vuotta myöhemmin. Kotisivukoneella on avattu vuosien varrella jo yli 205 000 kotisivua ja Kotisivukoneen asiakasmäärä on kivunnut jo lähes 14 000 asiakkaaseen.
Kotisivukone.fi -sivuston ulkoasuja vuosien varrelta.
Osaksi Fonectan tarjoamaa Kotisivukone tuli Ideakone Oy:n yrityskaupan myötä vuoden 2013 alussa ja Fonectan palveluiden avulla voimme tarjota asiakkaillemme vielä entistäkin parempia eväitä digitaaliseen markkinointiin ja myyntiin.
Kotisivukoneen esittelyhahmona toimi yhdeksän vuotta sitten toimitusjohtaja Putkonen. Katso Kotisivukoneen ensimmäisestä esittelyvideosta kuinka toimitusjohtaja Putkonen toteutti itse kotisivut yritykselleen Kotisivukoneen avulla jo vuonna 2006!
ps. Synttäriviikon kunniaksi Kotisivukoneella on tarjouskampanja, jossa tarjoamme uusille asiakkaillemme 30 % alennusta ensimmäisestä laskusta, kun uudet kotisivut avataan kampanjakoodilla: kotisivukone9v. Kampanjakoodi on voimassa 8.3.2015 asti. Synttäritarjous ei koske Kotisivukoneen Avaimet käteen –palvelun hintoja.