Helppoa.

Tee kotisivut tai verkkokauppa helposti itse - jopa kymmenessä minuutissa

Kokeile ilmaiseksi 2 viikon ajan

Kotisivukoneen palveluissa havaittiin käyttöhäiriö (Päivitetty 23:11)

05.08.2014 - Tiedotteet

Päivitetty 23.11

Pientä ylimääräistä liikennettä on vielä havaittavissa ja mahdollista viivettä ilmassa, mutta nyt kotisivujen muutosten tulisi jälleen toimia ja päivittyä normaalisti korkeintaan pienellä viiveellä. 


Päivitetty 21:17

Ongelman aiheuttaja on varmistunut ja kyse oli palvelunestohyökkäyksestä eli ulkopuolisen tahon tahallisesta tietoliikenteen ja palvelun häirinnästä. 

Palveluiden viive on laskussa, mutta tällä hetkellä kuitenkin vielä noin tunnin verran.



Päivitetty 19:30


Palveluissa on edelleen viivettä, joka on hieman kasvanut edellisestä tiedotteesta lähtien.

Ongelma ilmenee sivustojen päivitysten julkaisussa, eli sivustojen julkinen puoli toimii aivan kuten sivustojen hallitakin, mutta päivitettävät tiedot eivät näy välittömästi sivustoilla.

Tilannetta selvitetään edelleen ja tiedotamme asiasta lisää kun saamme selvitettyä ongelmaa.


Kotisivukoneen palveluissa havaittiin tiistaina 5.8.2014 noin klo 17:00 käyttöhäiriö, joka johtui todennäköisesti ulkopuolisen tahon palveluhäirinnästä. Ajoittaista häiriötä saattaa vielä ilmaantua, mutta palvelut palautuvat normaaliksi hiljalleen.

Pahoittelemme ongelmasta koitunutta häiriötä.

Terveisin,
Kotisivukoneen tuotekehitys

26.03.2024Asiakaspalvelun aukioloajat pääsiäisenä
22.03.2024Asiakaspalvelu auki 9-15 22.3.2024
19.02.2024Kotisivujen ylläpitoon kirjautumisessa vikatilanne (päivitetty klo 9.43)
21.12.2023Asiakaspalvelu auki 9-14 22.12.2023
14.12.2023Asiakaspalvelu auki 9-14 15.12.2023
27.11.2023Kävijätilastojen toiminnassa vikatilanne (Päivitetty klo 11.02)
13.11.2023Asiakaspalvelu suljettu 14.11.2023 kello 12-14
29.09.20231.10.2023 voimaan astuva lakimuutos tuo muutoksia verkkokauppojen tarjolla olevien maksutapojen esittämiseen
25.09.2023Webmailissa havaittu virhe lähettäessä viestejä Hotmail-osoitteisiin (Korjattu 5.10.2023 11:40)
24.08.2023Asiakaspalvelu auki 9-13.30 25.8.2023

Siirry arkistoon »